Monday, April 16, 2012

Viikon ruokalista 3

Mukavan viikonlopun kruunuksi sunnuntaina meillä kyläili kaksi äitiä ja neljä lasta. Ulkoiltiin, leikittiin ja syötiin hyvin intialaista uunipataa, jälkkäriksi Castus-hedelmätankoja ja ihanaa juustoa suoraan Baskimaalta. Saatiinpa tilkkanen viiniäkin. Ääntä riitti muttei riitoja. Jäljelle jäi koneellinen tiskiä, hyvä mieli ja ihania piirroksia.

Ihan himmeän hyvä sakki, kaikki 6 mussua pöydän ääressä.
Lautaset tyhjennettyinä.

Kurkkaa myös
Viikon ruokalista 1
Viikon ruokalista 2

Ja tässä siis
Viikon ruokalista 3:


Intialainen uunipata

Helppo ja edullinen pata muhii uunissa yksikseen ja valmistelut on tehty viidessä minuutissa.

Laita pataan
2 pilkottua sipulia
4 valkosipulin kynttä raastettuna
noin ruokalusikallinen raastettua tuoretta inkivääriä
2 tl curry-jauhetta
ripaus-1tl chilijauhetta maun mukaan
ripaus suolaa
800g karjalanpaistilihoja
2 purkkia vauvan mangososetta
vettä niin, että lihat peittyvät.

Kypsennä kannella peitettynä uunissa 175 asteessa ainakin kaksi tuntia.

Lisää lopuksi pataan noin 2dl kookosmaitoa.
Lisukkeeksi basmatiriisiä, jonka keitinveteen laitat teelusikallisen kardemummaa.



Pekoni-kanakastike

Paista paketillinen pekonikuutioita pannulla.
Lisää paketillinen maustamattomia broilerin rintapaloja kuutioituna, pilkottu sipuli ja valkosipulinkynsi.
Paistele kypsäksi.
Lisää 4 raastettua porkkanaa (ja/tai 2 kuutioitua tomaattia, paprikaa tai muuta kasvista)
ja purkki (sopivaa) kermaa.
Anna hautua.
Mausta pikkuisen pippurilla.


Riistakiusaus

Lämmitä uuni 175.
Paista pannulla riistakäristyskuutio. Mausta viherpippurilla ja suolalla.
Sekoita uunivuoassa peruna-sipulisekoitusta ja liha.
Kippaa päälle purkki (sopivaa) kermaa tai liha/kasvislientä.
Uunita kypsäksi n. tunti.


Karppaajien Stroganov ja lanttumuusi

Stroganov:
n. 500g naudan paistia
(spelttijauhoja)
voita
2rkl tomaattipyreetä
3dl vettä
6kpl maustepippureita
ripaus valkopippuria
suolaa
vajaa kourallinen pieniä maustekurkkuja tai suolakurkkuviipaleita
1dl kermaa

Pilko lihat pieniksi kuutioiksi, mikäli haluat sakeamman liemen, pyöräytä lihapalat spelt-jauhoissa. Paista palat pienissä erissä pannulla voin kanssa kunnes ne saavat vähän väriä ja lihasyyt sulkeutuvat.
Siirrä lihat pataan ja kaada 1/3 vedestä paistipannulle irrottaaksesi hyvät aromit pannusta ja kaada pataan. Kaada loput vedestä mukaan ja lisää tomaattipyree ja mausteet. Anna porista hiljalleen ainakin kaksi tuntia, mitä pidempään, sitä mureampaa lihasta tulee.
Kun lihat ovat kypsiä, lisää joukkoon kurkut ja kerma. Keittele vielä noin kymmenisen minuuttia, riippuen siitä, kuinka napakoina haluat kurkkujen pysyvän

Lanttumuusi:
500g lanttua
suolaa
reilu loraus kermaa

Kuori ja paloittele lanttu suhteellisen pieniksi palasiksi ja keitä kunnes ovat pehmeitä (n. 20-30min). Valmista muusi, itse soseutin aluksi vähän lanttuja sauvasekoittimella, lisäsin sitten kermaa ja jatkoin sähkövatkaimella. Näin muusista tulee suhteellisen kuohkeaa.



Minestronekeitto

100g pekonia viipaloituna paistetaan kattilan pohjalla ja rasvan irrottua lisätään
1 sipuli ja
1 valkosipulinkynsi silputtuna. Kuullota ja lisää paahtumaan
2 tl (savustettua) paprikajauhetta
2 rkl tomaattipyreetä. Lisää paahtumaan
2 pilkottua porkkanaa ja
200g palsternakkapalasia.
Lisää
vettä niin, että keittoa on n 1 litra,
1/2 liemikuutio
mausteita maun mukaan esim. 1 tl basilikaa, 1 tl Provencale-sekoitusta, ½tl lipstikkaa, 1 laakerinlehti, 1 maustepippuri.
Keitä muutama minuutti lisää
(2 perunaa pilkottuna)
n 1dl raakaa makaronia haluamassasi muodossa
pari siivua kinkkua suikaloituna.
Keitä makaronit ja kasvikset kypsiksi.
Lopuksi voi vielä lisätä maun mukaan pakasteherneitä/papuja tms.



Keltainen tipukeitto
Ruskista kattilassa
öljyssä
2-3 suikaloitua maustamatonta kalkkuna/kanafilettä. Lisää lämpenemään
kukkurallinen tl curryjauhetta (ja vähän kurkumaa) sekä
iso pilkottu porkkana ja
sipuli. Lisää sopivasti
kana- tai kasvislientä,
makeita maissinjyviä,
haluamiasi papuja/herneitä sekä
vähän täysjyvämakaronia tai
perunalohkoja. Keittele kypsäksi ja nauti :)


Riista-sienirisotto

Paista kattilan pohjalla öljyssä/voissa kuutio riista/strutsikäristystä.
Lisää risotto/puuroriisi (tai rikotut ohrasuurimot)  ja kuullota kunnes riisi on läpikuultavaa.
Lämmitä samalla noin 5dl vettä vedenkeittimellä/mikrossa/toisessa kattilassa.
Lisää riisiin noin 2 rkl omenaviinietikkaa, anna pöhähtää.
Lisää porkkana kuutioituna, kasvis tai lihaliemikuution puolikas.
Lisää vettä noin desi kerrallaan ja sekoittele hitaasti kiehuen.
Kun riisi alkaa olla kypsää, lisää muutama kuivattu mustatorvisieni murskattuna ja sopivasti raastettua kovaa juustoa (Pecorino/Parmesan/Grana Padano).
Mausta pippurilla ja suolalla.

No comments: